Henkilökuvassa Maija "Jaaja" Korpivaara – hevoskasvattaja ja pitkän linjan hevosnainen.

Mitä kuuluu vuonna 2025?

"Tänä vuonna syntyi yksi tammavarsa omasta oriistani Vivito de Halliers ja De Niro -tammasta, joka on myös jalostukseen hyväksytyn Bossanova Crystalin emä. Tämä varsa rekisteröitiin Finnish Warmblood -kantakirjaan – aiemmat varsat ovat pääasiassa menneet Hannover tai Oldenburg-kantakirjoihin.

Vuoden kuluessa on kolme hevosta myyty, yksi Suomeen ja kaksi ulkomaille. Tällä hetkellä hevosia on noin kymmenen, ja tarkoituksena olisi vielä vähentää määrää. Aktiivisesti myynnissä ei juuri nyt ole hevosia, mutta periaatteessa kaikki kasvatetaan myyntiä silmällä pitäen."

Mennään historiassa taaksepäin, milloin hevoset tulivat mukaan elämääsi?

"Aloitin ratsastuksen Tapiolan Ratsastuskoulussa kahdeksanvuotiaana, muistaakseni Welsh Cobeilla. Yhdeksänvuotiaana saimme siskoni kanssa oman hevosen, kun sitä kovasti vanhemmilta kinusimme. Vanhempamme eivät olleet missään määrin hevosihmisiä, mutta isäni oli maininnut jollekin liiketuttavalleen, että tyttäret haluaisivat hevosen. Tuttava oli tekemisissä ravihevosten kanssa, ja hänen kauttaan meille järjestyi Tanskasta kolmevuotias ratsastamaton tamma.

Karrikoiden voisi muistella vanhaa vitsiä: kokemattomalle ratsastajalle kokematon hevonen, kokeneelle ratsastajalle kokenut hevonen. Tamma oli nimeltään Pearl, jonka kutsumanimeksi tuli Pölli."

Miten Pöllin kanssa elämä lähti etenemään?

"Eräs ravi-ihminen oli hieman ratsastanut Pöllillä Suomeen tulon jälkeen, joten tamma tiesi teoriassa, mikä on satula. Pölli tuli kesäksi mökillemme Puumalaan, ja saimme sen seuraksi lainaan kokeneen ratsuhevosen. Ne asustivat vanhassa kivinavetassa ja pihan niityllä.

Alku oli hyvin vauhdikasta – tipuimme hevosen selästä lähes päivittäin, mutta aina kiipesimme takaisin satulaan. Vanhemmat hieman ihmettelivät lajin rankkuutta."

Missä vaiheessa kilpailut astuivat mukaan kuvioihin?

"En muista ihan tarkalleen, olin ehkä 11-12-vuotias kun suoritin Pöllillä juniorimerkin. Pölli asui Ruskeasuolla ja siellä osallistuin ensimmäisiin kisoihin. Ne olivat kansallisten helppo b-luokka. Pölli pelkäsi kouluradan kirjaimia ja kiersi jokaisen niistä varmuuden vuoksi muutaman metrin päästä. Siihen aikaan piti myös koululuokan yhteydessä hypätä pari estettä. No, hylkäys siitä tuli. Tuomarina toimi arvostettu Mauri Moren ja muistan aina hänen kannustavat sanansa. Hän totesi, että tällä kertaa tuli hylätty tulos mutta lisää harjoittelemalla hyvä tulee."

Miten siitä eteenpäin?

"Pölli astutettiin, mutta varsa syntyi kuolleena, mikä oli tietysti suuri pettymys. Tammalle tuli myöhemmin hengitystieongelmia, ja se jouduttiin lopettamaan.

Teini-iässä sain Limonit- ja Domani-ruunat, joilla sain ruusukkeita sekä koulu- että esteratsastuksessa, helpoissa ja vaativissa luokissa. Vuonna 1976 edustin Domanilla Strömsholmassa junioreiden PM-kisoissa esteillä, ja vuonna 1977 kilpailin Limonitilla junioreiden PM-kisoissa Tanskassa. Vuonna 1978 olin Fredrikstadissa, Norjassa, Limonitin kanssa nuorten ratsastajien PM-kisoissa.

Samaan aikaan kilpailin aktiivisesti myös Suomessa. Tuolloin minua valmensi Cajus Aminoff. Juniori- sekä nuorten ratsastajien maajoukkueessa esteillä valmentajana toimi Tom Gordin ja kouluratsastuksessa Kyra Kyrklund."

Tässä kohtaa haastattelua katselemme Karjalohjan olohuoneessa olevaa palkintokaappia. Mitäs täältä löytyy?

"Ootas hetki, niin katsotaan... Junnujen maastoesteratsastuksen SM-hopea vuodelta 1976, junnujen rataestehopea samalta vuodelta – molemmat Domanilla. Sitten on vuoden 1976 junnujen kouluratsastuksen pronssi Limonitilla. Helsingin piirimestaruus kouluratsastuksessa ja esteillä samana vuonna. Näköjään vuosi 1976 on ollut hyvä.

Lisäksi löytyy Limonitin kanssa nuorten hevosten kouluchampionaatti voitot, sekä viisi- että kuusivuotiaana. Ben Hur II:n kanssa olin Itävallassa nuorten kouluratsastuksen EM-kisoissa vuonna 1978.

Vaikka tässä nyt katselemme palkintoja, ja ne ovat hienoja muistoja, silti mielestäni hienointa on hevosten kanssa päivittäinen yhdessä oleminen ja tekeminen. Jolloin oppii lukemaan niiden käytöstä, fyysistä ja henkistä tilaa. Jokaisesta hevosesta oppii eri asioita, ja se on mielestäni tie myös hyviin kilpailutuloksiin. Onnistua ja epäonnistua hevosen kanssa yhdessä – ei ajatella sitä urheiluvälineenä, joka on tärkeä vain tuottaessaan täytettä palkintokaappiin."

Artikkeli jatkuu kuvien alapuolella.

Miten elämä jatkui tästä eteenpäin?

"Työskentelin opiskeluiden jälkeen kaupallisella alalla ja hevoset olivat jokapäiväisessä elämässä mukana. Tämän jälkeen lähdin muutamaksi kuukaudeksi Englantiin ratsastamaan estehevosia. Sieltä matka jatkui Kytäjälle ratsuttajaksi – työnkuvaan kuului myyntihevosten ja nuorten ratsutus. Olin siellä vajaan vuoden.

Tämän jälkeen lähdin Paul Darraghin ja Alain Stormen tallille Irlantiin. Sieltä sain mukaan opin ja kokemuksen lisäksi Mad Maryn – isokokoisen irlantilaisen tamman, jolla kilpailin Suomessa ja teetin muutaman varsan. Ne olivat ensimmäiset varsat Pöllin epäonnistuneen tiineyden jälkeen.

Vuonna 1983 ostin maatilan Pusulasta. Kävin töissä Helsingissä ja ratsastin sekä valmensin iltaisin ja viikonloppuisin. Minulla oli muutama oma hevonen ja myös vieraita hevosia koulutettavana. Tätä jatkui tasaiseen tahtiin, mutta jossain vaiheessa työura vei enemmän aikaa.

Tästä hypätään suoraan vuoteen 2002, jolloin tein Karjalohjalle suurehkon investoinnin: talli, johon mahtuu 32 hevosta, maneesi, pihatto ja muuta. Siellä on toiminut SRL:n hyväksymä ratsastuskoulu ja yksityishevostalli. Tällä hetkellä tila on omien hevosten käytössä.

Kilpailin 2000-luvun alkupuolella pienimuotoisesti koulu- ja esteratsastuksessa. Kasvatustoiminta alkoi silloin astua kuvioihin vahvemmin, samoin raviurheilu. Ravureita oli vieraiden valmennuksessa ja myös omassa valmennuksessa kotona Karjalohjalla. Tilalla vaikutti oma suomenhevosori Hirmori, jonka ensimmäiset jälkeläiset syntyivät vuonna 2005 ja viimeinen vuonna 2013. Hirmori jätti mukavia varsoja, osa päätyi ravureiksi ja muutamat pärjäsivät mukavasti ratsastuskisoissa.

Hirmori, tai Himppu, oikeastaan opetti minulle aakkoset raviurheilusta: valmennuksesta, kuntoutuksesta, kilpailutuksesta ja siitä, miten vanhan herran mielen saa pidettyä virkeänä. Ratsastin ja ajoin oriilla, sen kanssa kahlattiin lumessa ja vedessä, ja koitettiin pitää treeni mahdollisimman monipuolisena hevosen kannalta. Välillä astutettiin tammoja pihassa. Viimeisen kesänsä Hirmori sai viettää tamman kanssa laitumella, ja sen seurauksena syntyi vielä yksi varsa vuonna 2013."

Milloin puoliverikasvatus laajeni?

"Minulle syntyi 1980-luvulla muutamia puoliverivarsoja, mutta ensimmäinen Crystal-varsa oli Crystal Rain, joka syntyi vuonna 2006. Sen isä oli Logan ja emä Ciciolina, Caletto I -tamma. Crystal Rain on jättänyt muun muassa Diandra de Halliersin, joka on jalostukseen hyväksytyn Bossanova Crystalin emä.

Suomenhevos- ja puoliverivarsoja syntyi tasaisesti vuoteen 2012 asti, jolloin osallistuin Oldenburg Verbandin järjestämään Summer Meeting -tapahtumaan. Viikon aikana kierreltiin mm. eri kasvattajien luona, ja huipennuksena oli hevoshuutokauppa. Ajatukseni oli hankkia reissusta hyvä siitostamma, mutta kaupanteko sellaisesta ei ollut helppoa. Lopulta päädyin ostamaan huutokaupasta lupaavan tammavarsan, jolla oli hyvä emälinja, korrekti rakenne ja hyvät liikkeet.

Varsan nimi oli Weihe Glück (Totilas – Don Schufro). En olisi saanut tammaa ikinä huudettua, jos sen emän – multichampion Weihegold OLD – tulevaisuus lukuisine arvokisa ja World Cup-voittoineen olisi ollut jo silloin tiedossa. Huusin myös toisen tamman, joka oli Apachesta.

Näiden tammojen hankinnan myötä päätin panostaa kouluratsujen kasvatukseen, jopa siinä määrin, että aloin suunnitella hevostilan hankintaa jostain perinteisestä hevosmaasta. Kävin vuosina 2014–2015 katselemassa maatiloja Hollannissa, Saksassa ja Ranskassa. Hollanti tippui pois listalta melko varhaisessa vaiheessa, koska halusin hevosille paljon tilaa, ja maa on siellä todella kallista. Saksa pysyi mukana pitkään, mutta lopulta päädyin ostamaan 42 hehtaarin vanhan lehmätilan Ranskasta, Burgundista. (Toim. huom.: tästä projektista on tulossa usean artikkelin sarja myöhemmin.)

Muutto realisoitui vuonna 2016, ja siirryin vaiheittain Ranskaan hevosten kanssa. Mukana oli useampi siitostamma ja muutama ratsuhevonen. Weihe Glückista tehtiin varsoja alkionsiirrolla ensin Hollannissa ja myöhemmin Ranskassa. Viimeisen varsan minulle tamma varsoi itse Belissimo M -oriista täällä Karjalohjalla vuonna 2024. Tässä välissä olin jo palannut Ranskasta takaisin Suomeen vuoden 2021 lopulla, lähinnä koronasulkujen aiheuttamien vaikeuksien takia ja ajoitukset osuivat kohdilleen, kun löysin sopivan ostajan Ranskan tilalle.

Varsoja syntyi Ranskassa parhaimmillaan seitsemän yhtenä keväänä. Ranskan ajasta voisin kirjoittaa vaikka kirjan, joten on vaikea nostaa esiin mitään yksittäistä tapahtumaa. Ranska on todella perinteikäs hevosmaa, erilaisia alaan liittyviä ja muita tapahtumia riitti jatkuvasti. Hevoset ovat siellä osa arkipäiväistä kulttuuria, lähes joka kaupungissa on laukkarata ja maaseudulla hevosia näkee paljon. Hevosurheilu on siellä vähän kuin hiihto meillä, koko kansan urheilua.

Totta kai ilmasto suosii hevosenpitoa: hevoset pystyivät laiduntamaan ympäri vuoden. Toki kesällä oli kuumia hellejaksoja ja talvella saattoi sataa armottomasti, mutta arvostin talvella auringon valon suurta määrää verrattuna Suomeen.

Pidin Ranskassa erityisesti ns. maalaisjärjen käytöstä. Suomessa tuntuu välillä, että säännöt ja asetukset tekevät asioista todella hankalia. Vaikka usein naureskellaan ranskalaisten byrokratialle, ei täällä Pohjolassa jäädä juurikaan kakkoseksi.

Ja tietenkin ruoka ja viinit jäivät mieleen. Pidin myös heidän tavastaan kunnioittaa vanhempia ihmisiä – se näkyi monissa arjen tilanteissa.

Jos jotain negatiivista haluaa Ranskasta sanoa, niin aikataulujen noudattaminen oli suomalaisen näkökulmasta usein hieman liian joustavaa."

Olet nähnyt paljon hevosia sekä kasvattanut että ratsastanut, nyt sellainen kysymys mihin ei varmasti ole helppo vastata, mitkä ovat olleet elämäsi top 5 hevoset tai kokemukset omien hevosten kanssa?

"Heti aluksi on sanottava, että kysymykseen on täysin mahdoton vastata. Esimerkiksi jokainen kasvattamani varsa on minulle todella tärkeä. Varsottaminen on niin pitkä projekti: tamman siemennys, siitä odottelua 11 kuukautta ja varsominen on aina yhtä mieleenpainuva tapahtuma. Varsan kasvaminen, ratsutus ja myynti, se on pitkä prosessi johon mahtuu paljon ilon hetkiä sekä tietenkin haasteita. Kasvattejani on tällä hetkellä ainakin Ranskassa, Suomessa, Ruotsissa, Englannissa ja Belgiassa. Jopa yksi suomenhevonen Silvolan Hemmingistä ja Hirmorilaisesta tammasta vaikuttaa Ranskan Normandiassa. Hevosten kautta olen nähnyt paljon maailmaa ja tutustunut moniin ihmisiin."

"Mutta voin mainita muutaman hevosen, totta kai Weihe Glück, joka sijoittui Rasteden tammanäyttelyn Brillantringissä vuonna 2015 ja palkittiin omistuksessani Elittitammaksi. Se on jättänyt jalostuoriit, Figo Crystalin ja Vivito de Halliersin. Weihe Glück vaikuttaa nykyään Belgiassa.

Nuoruusvuosilta ehdottomasti Limonit ja Domani, näillä hevosilla rakensin pohjaa kilpailu-uralle ja opin paljon kilpailemisesta, valmentautumisesta ja hevosen pitämisestä kilpailukunnossa niin henkisesti kuin fyysisesti.

En voi olla mainitsematta suomenhevosori Hirmoria. Himppu opetti raviurheilusta minulle paljon, ja oli todellinen herrasmies joka tilanteessa, oltiin sitten ravireissulla tai astutettiin luomuna tammoja. Ravihevosista on myös mainittava Black Deep Sea, joka menestyi raviradoilla mukavasti sekä osallistui Harper Hanoveriin Solvallassa Elitloppet viikonloppuna vuonna 2006, reissu ei ollut kilpailullisesti menestys mutta kokemuksena hieno. Se sai kohtuu pahan hankosidevamman ja kuntoutimme hevosta 1.5 vuotta. Muistan aina kun kuntoutuksen jälkeen Blackie voitti kotivalmennuksesta käsin Turussa vuonna 2009 ja samoissa raveissa kasvattini neljävuotias Himpun Humu ravasi Tapio Kataisen ajamana 32.8 ajan koelähdössä. Se ilta jäi mieleen kaikkien vaikeuksien jälkeen. Mutta sellaistahan hevosurheilu on, välillä aurinko paistaa risukasaan ja useinmiten ei.

Siitostammoista on tietenkin mainittava Ciciolina (Caletto I), joka on jättänyt hyviä ominaisuuksia tammalinjalleen.

Erilaisia mieleenpainuvia tapahtumia on ollut monia, ehkä nostan tapetille ne positiiviset, koska onhan matkan varrelle sattunut monia pettymyksiä ja luopumisia.

Vuoden 2024 oripäivät olivat hieno kokemus, Vivito de Halliers valittiin parhaaksi askellajioriiksi sekä oripäivien parhaaksi hevoseksi ja Bossanova Crystal hyväksyttiin jalostukseen. Molemmat ovat omia kasvatteja ja Bosse jo kolmannessa polvessa. Hassan Iber esitti ammattitaitoisesti kummatkin hevoset.

Nuoruusvuosilta on tietenkin jäänyt mieleen Itävallan nuorten EM-kisat kouluratsastuksessa. Kokemusta karttui tästä reissusta Ben Hur II:sen kanssa.

Ostin Hollannista 12-vuotiaan opetusmestarin Nachtwachtin vuonna 2007. Pääsin taas mukaan kilparatsastuksen maailmaan ja se oli todella antoisaa, starttasin Nallella parhaimmillaan Pyhä Yrjö-tasolla ja valmentauduin aktiivisesti hollantilaisen Piet Tijssenin silmien alla.

Minkälaisia ajatuksia tai havaintoja Sinulla on nykypäivän hevoskasvatuksesta?

"Suomihan ei varsinaisesti ole hevoskulttuurimaa, eikä meillä ole massiivisia vanhoja perinteitä, jos verrataan suuriin hevoskasvatusmaihin. Huolestuttaa, että täällä tehdään yhteiskunnan taholta paljon sääntöjä ja päätöksiä, jotka eivät kohtaa todellisuutta hevosten kanssa, ei hevosen pidon, ratsastuksen tai hevoskasvatuksen kanssa. Hevosen pitäminen on Suomessa jo lähtökohtaisesti kallista, johtuen mm. meidän ilmastosta. Luonnollisesti hevosen perustarpeista tulee huolehtia hyvin mutta turha byrokratia ja sääntely vaikeuttaa sekä lisää kustannuksia ammatinharjoittamisessa, näin on käynyt jo maanviljelyn kohdalla.

Hevosurheilu on käytännönläheinen laji ja jokaisen olisi tärkeä päästä käsittelemään hevosia eikä vain ratsastamaan niitä. Ymmärrän, että turvallisuus on tärkeä asia mutta välillä tuntuu nykyisen turvallisuusajattelun menevän jo ylisuojelun puolelle ja se kääntyy oppimista vastaan.

Toivoisin lajijärjestöiltä tulevaisuudessa suurempaa roolia, kun valmistellaan uusia vaatimuksia hevosen pidolle ettei yksittäinen tallinpitäjä tai harrastaja joudu yksin taistelemaan asioista. Toisaalta on ilahduttavaa, että meillä tulee uusia hevoskasvattajia. Suomessa on hyvin tilaa, hyvät rehut ja erittäin puhdas luonto. Vielä kun saamme täällä nuorten hevosten koulutusjärjestelmän toimimaan paremmin, enemmän nuorten hevosten kouluttajia ja asiakaskunnan ymmärtämään entistä paremmin, että on järkevää ostaa kotimaassa kasvatettu hevonen."

Kiitos Jaaja haastattelusta.

Muista lukea jatkossa artikkeleita Ranskan vuosilta, niihin tulee paljon mielenkiintoisia tarinoita ja kuvamateriaalia ainutlaatuisesta projektista.

1.10.25 Vesa Järvinen