Hevosten viiltelybuumi Ranskassa
Kuinka usein olet ollut tilanteessa, jossa kysyt itseltäsi miten olet päätynyt kyseisiin olosuhteisiin?
Vuonna 2020 mietin edellä mainittua kysymystä, kun kävelin pimeällä laitumella saksanpaimenkoiran kanssa ja kuuntelin erityisen tarkkaan normaalista poikkeavia ääniä. Kuului vain lähitiellä kulkevien autojen hurinaa, lentokoneen tasainen moottorin kumu jossain kaukana taivaalla ja hevosten aiheuttamia ääniä pimeyden keskellä: tasaista ruohon rouskutusta ja kavion kopahduksia hevosten liikkuessa laitumella. Ympäristön rauhallisuus tuntui absurdilta, kun ajattelin minkä takia partioin pimeällä laitumella. Hevosten viiltelybuumi oli alkanut ihmisten liikkumisen vapauduttua koronarajoituksista kesän alussa. Ranskassa oli eletty kevään 2020 aikana covid-19 ajan sulkuja noin kahdeksan viikon ajan, jolloin rajoitettiin todella jyrkästi liikkumista, kaupassa käyntiä yms.
Silloisen kotipaikkani Volesvresin lähellä ensimmäinen hevosten vahingoittamistapaus sattui pienessä kaupungissa nimeltään Cluny. Emän kanssa laiduntanut varsa löytyi elottomana laitumelta eräänä aamuna. Varsalta oli viilletty korva, silmä sekä sukuelimet irti ja se oli tapettu teräaseen pistolla sydämeen.
Epäiltyjä tapauksia ilmeni Ranskassa kolme-neljä kappaletta viikossa ja luonnollisesti se aiheutti paljon huhuja sekä keskustelua hevostallien omistajien keskuudessa. Facebookiin perustettiin nopeasti ryhmä mistä sai informaatiota Ranskan viiltelytapauksista. Viranomaiset reagoivat erittäin nopeasti ja tehokkaasti. Poliisit kävivät aamuisin ja iltapäivisin tallilla partioimassa.
Ilmiö oli äärimmäisen stressaava, kuinka helposti edellä kuvattu toiminta sai koko hevosyhteisön varpailleen ja millainen negatiivinen psykologinen vaikutus hevosten tahallisella vahingoittamisella oli ihmisiin. Voin kertoa, että vaikutus oli suuri.
Asensin muutamia valvontakameroita laitumille, mutta ne eivät Ranskan pilkkopimeässä yössä näyttäneet kuin 10-15 metrin alueen. Yöt nukuin ikkuna auki ja kuulostelin kaikkia ääniä aivan liian herkällä korvalla tai jos koira haukahti, niin sen jälkeen olin taas varmasti hereillä pitkän tovin.
Artikkeli jatkuu kuvien alapuolella.
Iltaisin koiran kanssa kävellessä jo pimentyvässä ympäristössä vuorokauden viimeistä laidunkierrosta kävivät aivot ylikierroksilla ja monia ajatuksia virtasi pään sisällä. Kuinka paljon ihmisen täytyy rakastaa hevosia, että partioi vieraassa maassa turvaamassa hevosten laiduntamista? Toisaalta, millainen mielen mustelma pitää jollain ihmisellä olla tehdäkseen tuollaisia asioita hevosille? Mitä jos törmään illan hämärässä hulluun hevosen viiltelijään, jolla on varmasti melko pieni kynnys vahingoittaa ihmistä tai koiraa? Moni voi ajatella rohkeita sankaritekoja tai uhota näyttävänsä kaapin paikan rikolliselle kohtaamistilanteessa mutta todellisuudessa siihen varautuminenkin vaatii melkoista itsetutkiskelua. Kuinka kova jätkä olen oikeasti tosi paikan tullen, vai olenko ollenkaan?
Taustaa:
Viiltelybuumi alkoi tilan lähialueella kesällä vuonna 2020, jolloin Clunyssa (noin 45 km tilalta) löytyi varsa tapettuna laitumelta. Vuoden 2020 aikana ilmoitettiin joutuneen koko Ranskassa noin 30-500 hevosta kyseisen viiltelyrikoksen uhriksi, tutkimusten perusteella luku pieneni huomattavasti, koska osa ilmoitetuista hevosista oli luonnonilmiön tai petoeläinten takia vammautuneet. Mutta varmoja tapauksia ihmisen aiheuttamaksi varmistui noin 30-50 kappaletta vuonna 2020. Tilanne eskaloitui siinä määrin, että tapahtumia tutkivan paikallispoliisin (Police Municipale) lisäksi asialle määrättiin myös sotilaallinen poliisiorganisaatio (Gendarmerie nationale). Ranskan silloinen maatalousministeri Julien Denormandie kommentoi tapahtumia ja määräsi tutkintaan lisäresursseja.
Kesän 2020 aikana pidätettiin yksi henkilö, joka vapautettiin. Tapauksia tutki myös ihmisten henkirikoksiin erikoistunut tekninen yksikkö, joka totesi tekijän olevan sama henkilö osassa tämän alueen viiltelyitä. Tilanne rauhoittui talven 2020-2021 aikana, osittain tiukkojen Covid-19 liikkumisrajoitusten takia, joissa oli parin viikon helpompi jakso jouluna 2020. Silloin ihmiset saivat liikkua vapaammin ja sosiaaliset kontaktit olivat sallittuja.
Miten viiltelybuumi vaikutti minun arkipäiväiseen elämään?
Luonnollisesti se vaikutti paljon yleiseen tarkkaavaisuuteen, viiltelyitä oli tehty myös päivisin ja poliisit antoivat meille tiedot epäillyn tekijän autosta sekä henkilöstä mitä etsitään. Mikäli havaitsisin tuntomerkkeihin sopivan maasturin, pitäisi heti ilmoittaa yleiseen hätänumeroon. Jopa kaupassa käynti oli pahimmillaan stressaavaa, koska piti jättää farmi hetkeksi yksin. Aamuisia laidunkierroksia en varmasti unohda koskaan, heti auringon noustua riensin laskemaan pystyssä olevat hevoset. Mikäli joku hevonen loikoili vielä makuulla, piti tarkistaa välittömästi sen fyysinen kunto yön jäljiltä. Kaikkien hevosten sisään kuljettaminen talliin jokaiseksi yöksi olisi ollut täysin mahdoton projekti. Viiltelybuumi ryöpsähti kovin nopeasti akuutiksi ja osui vielä sellainen hetki, että tilan omistaja vieraili pitkien koronasulkujen jälkeen Suomessa hoitamassa asioita. Toki hän oli tietoinen asiasta ja olisi minun niin halutessa matkustanut heti takaisin Ranskaan. Joten hoidin tilaa ilta ja yöaikaan itsekseni uskollisen koiran kanssa.
Muistan hyvin erään tapauksen jolloin ajoin autolla kaupasta kotiin ja poliisiauto tuli minua vastaan. Liikuin maasturilla ja minulla oli lippis sekä aurinkolasit päässä. Viiltelijöiden tuntomerkkeihin kuului juuri maasturi kulkuneuvona ja peittävä asustus. Näin taustapeilistä vastaan tulleen poliisiauton tekevän u-käännöksen ja kaasuttavan perääni. Ajelin kohti tilaa, saavuin farmin portille ja pysähdyin siihen. Istuin vielä autossa ja aioin nousta avaamaan metalliportin. Nyt on pakko myöntää, että syke nousi vähän yli leposykkeen katsoessani auton taustapeiliin. Apukuskin paikalla istunut poliisi nousi ulos poliisiautosta, jonka jälkeen hän jäi seisomaan paikoilleen konepistooli kädessä. Auton kuljettaja käveli hitaasti käsi pistoolikotelon päällä minun maasturia kohden. Siinä kohtaa päättelin, että nyt on erittäin hyvä hetki olla tekemättä mitään kevätjuhlaliikkeitä tai näpelöimättä auton hansikaslokeroa. Nousin maasturista hitaasti ulos ja pidin kädet koko ajan näkyvillä, löysin yllättävän nopeasti mielen sopukoista ranskan kielen sanoja millä ilmaisin olevani töissä farmilla.
Poliisit tarkistivat henkilöllisyyteni ajokortista ja tunnelma keveni huomattavasti. He kertoivat olevansa partioimassa, koska lähialueella oli vahingoitettu aikaisemmin päivällä hevosta. He myös varoittivat droneista joiden avulla viiltelijä tai viiltelijät kävivät päiväsaikaan kartoittamassa hevosten laitumet, poistumistiet ja hevosten määrän. He pyysivät soittamaan siinäkin tapauksessa viranomaisille, jos alueella lentelee droneja.
Eräänä päivänä näin poliisien antamiin tuntomerkkeihin sopivan valkoisen maasturin ajavan hitaasti ohi läheistä tietä. Toimin annettujen ohjeiden mukaan ja soitin hätäkeskukseen. Virkailija antoi heti selkeät ohjeet puhelimitse; mene tallille, läheisiltä poliisiasemilta lähtevät autopartiot kiertämään pikkuteitä (joiden verkosto on hyvin laaja kivi- ja pensasaitojen välissä) ja poliisien pienkone nousee ilmaan läheiseltä lentokentältä tarkastelemaan tilannetta lintuperspektiivistä. Etsinnän päätteeksi he tulevat sitten käymään tallilla. Näin tapahtui, operaatio ei tuottanut konkreettista tulosta tällä kertaa, mutta se mistä hämmästyin ajanjakson aikana oli ranskalaisten viranomaisten halu ja resurssit auttaa. Tässä oli kyse kuitenkin melko pienestä asiasta koko yhteiskunnan toiminnan kannalta. Poliisipartioiden vierailu useamman kerran päivässä ja nopea toiminta tekivät minuun vaikutuksen. Todella valitettavaa on sanoa mutta yleisesti ottaen Ranskassa terveydenhuollon ja poliisin resurssit ovat aivan eri tasolla kuin Suomessa. Siellä tulee voimakkaasti sellainen olo, että yksittäisen kansalaisen murheet otetaan paljon vakavammin kuin täällä.
Jossain vaiheessa maanviljelijöiden parissa levinnyt huoli eläimistä sai jopa tragikoomisia piirteitä. Uutisissa näytettiin kuvaa Normandiasta, missä paikallinen farmari oli keksinyt virittää metallivaijereita peltotielle ja kaivaa Vietmanin sodan hengessä ohuella oksaisella kannella varustettua ansakuoppia tielle. Montun pohjalle maajussi viritti naulaisia lautoja. Tähän väijytykseen pyöräili ryhmä paikallisia maastopyöräilijöitä. Tapauksesta selvittiin muutamalla naulanreiällä ja pintahaavoilla ihossa sekä pyörärikolla mutta ihmisille annettiin viranomaisohjeita olla tarttumatta kyseenalaisiin omaisuuden puolustushankkeisiin. Ranskalaiset ovat hyvin oma-aloitteista kansaa niin hyvässä kuin pahassakin, vive la révolution!
Miten tämä kaikki päättyi?
Vuonna 2021 tapauksia ei ollut kuin muutama ja niidenkin todenperäisyys oli hieman epävarma. Ketään ei tuomittu vuoden 2020 tapahtumista, tekijän epäiltiin olevan eläinten käsittelytaidosta päätellen mahdollisesti eläinlääkäri, teurastaja tai joku muu hevosten käsittelyyn tottunut henkilö. Tapahtumat herättivät valtavasti paikkaansa pitämättömiä huhuja, jonkun tiedon mukaan lehmäkasvattajat olisivat laittaneet tekijän kylmäksi ja haudanneet pellolle. Mutta mitään faktaa ei ikinä saatu selville. Jossain vaiheessa epäiltiin toiminnan liittyvän johonkin internetin pimeissä verkoissa lymyilevään ryhmään tai saatanan palvontaan.
Konkreettinen tuomio hevosten viiltelystä saatiin syyskuussa 2025. Silloin Le Havren rikostuomioistuin tuomitsi 23-vuotiaan miehen neljän vuoden vankeusrangaistukseen, josta kaksi vuotta oli ehdotonta, lisäksi hänelle määrättiin velvoite psykiatriseen hoitoon ja maksettavaksi korvaukset eläinten omistajille. Mies todettiin syylliseksi 15 hevosen ja ponin vakavaan silpomiseen sekä rääkkäämiseen Seine-Martimen alueella. Viisi eläimistä kuoli vammoihinsa. Syytetty oli tehnyt tekonsa touko-elokuun aikana vuonna 2025.
Henkilökohtaisesti muistan vuoden 2020 erikoisena aikana: todella tiukat koronarajoitukset, Suomeen lähtevät lennot peruuntuivat jatkuvasti, maskia oli pidettävä sakon uhalla, liikkumiseen tarvittavat lupapaperit ja passi olivat välttämättömät kauppareissuilla. Covid-19 rajoitusten kevennyttyä kuvittelin asioiden helpottuvan mutta mitä vielä, alkoi edellä kerrottu erikoinen ajanjakso minun hevoselämässä. Kuvittelin kohdanneeni monenlaisia asioita hevosalalla, mutta tuo vuosi kaikkine tapahtumineen jää varmasti ikuisesti mieleeni.
VJ 21.1.26